Hyvä lukija,
ensinnäkin pitänee kiittää siitä, että luet tätä tekstiä. Sellaistahan koko elämäni on ollut. Hiljaista seinien vierellä lymyilyä ja huomaamattomuutta. Olet saattanut tönäistä minua kipeästi juostessasi kertomaan päivän tapahtumista kavereillesi. Olen kerännyt tavarani ja jatkanut matkaa. Tuskin olet huomannut minua, mutta olet saattanut rupatella ystäviesi kanssa yökylässä minusta. "Haha... ihan mukava kai se on. En mä tiedä. Sellainen nörttihän se on. Hikari. Mutta hei, kuulit sä mitä Mika sanoi!"
Tätä olen ollut 23 vuotta. Olen sulautunut hiekanvärisissä vaatteissani (värit eivät tietenkään ole sopineet toisiinsa) peruskoulun seiniin, lukion seiniin ja yliopiston seiniin. Oikeissa piireissä minut on huomattu positiivisesti, niissä piireissä jotka istuvat yksiöissään kirjoittelemassa koodia.
Sellaista olen ollut, mutta en enää kauaa, ei mene enää kuin hetki. Jonkinlainen myyttinen uudelleensyntyminen kiehtoo. Aion muuttua vastakohdakseni. Kaikki uusiksi, hellurei ja kerranhan täällä vain eletään. Tekotukkaa, dieetti, kavereita, uusi luonne. Sitä pinnallista paskaa, mitä olen halveksinut kurahaalariajoista lähtien. Mutta kokeiluna se on kiehtova. Kun on yksi elämä, on pakko kokeilla kaikki. Olen jo joutunut ryöstetyksi Chilessä ja herännyt Saksasta, joten enää en voi tehdä seikkailumatkoja kuin itseeni.
Huomenna aion kertoa ihraiset yksityiskohtani ja keijunkauniit tulevaisuudensuunnitelmani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti