sunnuntai 4. lokakuuta 2009

67 kilon muotoilu

Olen monesti istunut saunassa ja toivonut, että hyvä haltijatar tulisi ja toteuttaisi kaikki toiveeni. Heti täytyy tosin mainita, etten usko haltijoihin, jumaliin tai mihinkään yliluonnolliseen, mutta ajatushan on upea. Menisi nukkumaan ja heräisi aivan toisena ihmisenä.

Kaupunkikaksiossani ei ole saunaa, eikä haltijoitakaan ole näkynyt. Kerron kuitenkin, millainen listani on. Pitänee tässä vaiheessa hykerrellen todeta, että suurin osa toiveistani on toteutettavissa.

Ensinnäkin paino, 67. Se on normaali painoindeksillä mitattuna, mutta erittäin yläkanttiin yleisesti hyväksytystä tikkunormista. Onneksi rasva on kuitenkin kertynyt tasaisesti, eikä mulla ole yleistä siideripömppää. Hilataan paino silti 55 kiloon, se on vanha ja tuttu luku, sellainen paino jossa ollessani kehtasin katsoa valokuviani. Enää en sitä tee, enkä omista peiliä. Välttelen kaikkia heijastavia pintoja.

Hiukset. Olen käynyt kampaajalla viimeksi ala-asteella, ja se näkyy. Hartiapituinen harmaanvaalea pehko on takussa ja täynnä kaksihaaraisia. Viihdytän itseäni niitä katkaisemalla, jos pitää odottaa jossain ilman kirjaa. Mitähän jatkossa keksin tilalle? No, hamppukasan tilalle on tulossa 18 tuumaa silkkistä intialaisilta varastettua vaaleanruskeaa aitohiusta, kiharaa kuten omanikin.

Naama. Itse asiassa melkein hyvä naama. Näpytön iho, siniset silmät ja poskipäät. Jos kannattaisin esteettistä kirurgiaa, veisin Scarlett Johanssonin kuvan kireänaamaiselle kirurgille ja pyytäisin neidin huulet. Jätän kuitenkin veitset ja kollageenit väliin ja tyydyn naamaani. Jotain muutoksia kuitenkin pitää tehdä; aion ensimmäistä kertaa nypityttää kulmakarvani. Kyllä, olen se ihminen, joka ei ole koskaan omistanut pinsettejä. Myös ripsipidennykset hankin.

Tähän mennessä jokainen varmaan on jo arvannut, etten meikkaa. Joskus muksuna sudin sormellani sinistä luomiväriä poskiin ja otsaan asti, maskaraa jättimäisinä paakkuina ripsiin ja huulipunaa aivan muualle kuin huulille. Sen jälkeen olen saattanut laittaa ripsaria hautajaisiin, mikä on itse asiassa ollut aika huono idea. Oli miten oli, tulevaisuudessa pitää opetella meikkaamaan. Kääk. Kaipa jotain kursseja on, missä saan hyvät algoritmit naamani ehostamiseen.

Tissit. Toivottavasti ne pienenee. Vihaan "suuria" rintojani, ne näyttävät silmissäni kahdelta ällöttävältä rasvapussilta. Haluaisin olla litteä kuin lahna.

Iho. Kalvakka, ohut vankilaiho. Suihkurusketukseen, mars.

Melkoinen lista pelkistä ulkoisista muuttujista. Lisäksi pitäisi muuttua sosiaaliseksi seurapiirineidoksi, hankkia pari kaapillista 12 kiloa kapeampaan varteen sopivia vaatteita ja varmaan pistää jämätavaroilla sisustettu kämppäni uusiksi.

No, pienin askelin. 12 kilon laihdutus kestänee teoriassa sellaiset 3-4 kk, joten ei tarvitse itseään stressiin tappaa Operaation vuoksi.

Jatketaan huomenna pinnallisella linjalla, kirjoitan vaatteistani ja rahasta. Ugh.

1 kommentti: